Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virka
Haemme Juvan yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virkaan aktiivista ja kehittämismyönteistä rehtoria
Haku päättyy 28.4.2025 | Hae nyt
Haemme Juvan yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin virkaan aktiivista ja kehittämismyönteistä rehtoria, jolla on valmiudet toimia pedagogisena johtajana opetussuunnitelman ja jaetun johtajuuden hengen mukaisesti. Koulussamme työskentelee lisäksi apulaisrehtori, jonka ensisijaisena tehtävänä on vastata Juvan lukion toiminnasta. Rehtorimme toimivat tiimityössä toisiaan tukien.
Rehtorin tehtävänä on johtaa, ohjata ja valvoa koulun opetus- ja kasvatustyötä, strategista toimintaa, suunnittelua ja kehittämistä taloudellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.
Rehtorin tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää perusopetuksen toiminnan tuntemusta sekä kykyä johtaa henkilöstöä ja oppimisen tuen prosesseja. Edellytämme hyviä ja ajanmukaisia tieto- ja viestintäteknisiä taitoja sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja niin organisaation sisällä kuin verkostoissakin. Arvostamme aiempaa kokemusta yhtenäiskoulusta, erityisopetuksen järjestämisestä, sekä kykyä kehittää yhtenäiskoulua yhteistoiminnallisesti.
Juvan yhtenäiskoulu ja lukio ovat toimineet Martti Talvela -kampuksella neljän vuoden ajan. Yhtenäiskoulun ja Juvan lukion toiminnot ovat muotoutuneet jo hyvälle mallille. Rehtorin tehtävänä on jatkaa tätä kehitystyötä.
Martti Talvela -kampuksella samassa rakennuksessa toimivat päiväkoti, yhtenäiskoulu ja lukio. Tarjolla on varmasti terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt, jotka on varustettu uusimmalla tekniikalla.
Virkaan valittavalta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta.
Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Viran täytössä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Yhteystietomme:
Velimatti Salmi, sivistysjohtaja, 0400 136 170, velimatti.salmi@juva.fi
Olli Kossila, rehtori, 040 508 3826, olli.kossila@juva.fi
Lisätiedot
www.juva.fi